Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

Terveysasiaa roduista  (koskee myös muitakin kylmäverisiä ei pelkästään shireä/clydea.)

 

EPSM (Equine Polysaccharide storage myopathy) Teksti: Anu Kotola

EPSM on aineenvaihdunnallinen sairaus, jossa lihaskudoksen varastosokeri (glykogeeni) ei toimi normaalisti. Lihaksiin kerääntyy epätavallisia määriä sokereita, joita lihassolut eivät kuitenkaan pysty hyödyntämään energiantuotannossa. Tämä johtaa vakaviin soluvaurioihin ja lihaskunnon heikentymiseen.

Tautia on tutkittu aktiivisesti USA:ssa, jossa tautia on todettu esiintyvän erityisen paljon ns.draft -roduilla ja niiden risteytyksillä, mutta myös kevyemmillä hevosroduilla kuten quartereilla ja lämminverisillä. EPSM:n uskotaan olevan perinnöllinen (autosomaalinen, resessiivinen periytyminen) sairaus. Taustalla on virheellinen, vioittunut geeni, jonka uskotaan olevan hyvin yleinen nimenomaan raskailla roduilla. Nykytiedon mukaan tauti periytyy peittyvästi. Hevonen voi siis kantaa tautia olematta itse sairas. Lisäksi sairastuneen hevosen on täytynyt periä geenivirhe molemmilta vanhemmiltaan.

Oireet alkavat esiintyä nuorilla hevosilla niiden koulutusvaiheessa, jolloin liikunta lisääntyy merkittävästi. Periaatteessa tauti voi puhjeta myös myöhemmällä iällä. Sairas hevonen ei välttämättä oireile jokaisen harjoituskerran jälkeen. Se on yleensä haluton liikkumaan vauhdikkaasti ja harjoituksen jälkeen seisoo vatsa sisäänvedettynä pyrkien poistamaan painoa etujaloilta (vrt.kaviokuume). Myös elohiiren kaltaisia lihasnykimisiä saattaa esiintyä. Jos hevosta kuitenkin yhä pyydetään liikkumaan, se hikoilee runsaasti sekä liikkuu epäpuhtaasti ja haluttomasti. Lepoon päästyään sillä saattaa olla ähkyn kaltaisia oireita, jotka kuitenkin johtuvat lihaskrampeista. Lihakset voivat olla arat kosketukselle. Joskus harvoin virtsa värjäytyy tummaksi lihasproteiinin hajoamisen vuoksi.

Draft -rotuisilla nämä kohtaukset saattavat olla jopa kohtalokkaita. Kaikkien rotujen kroonisesti sairaat  yksilöt ovat lihasköyhiä, erityisesti hevosen takaosan suuret lihakset kuihtuvat.

EPSM on siis glykogeenin (lihaksiin keräytyvän verensokerin) varastoitumiseen liittyvä sairaus. Normaalisti lihassolut kuluttavat glykogeenia tuottaessaan liikettä ja varastot korvautuvat aina uudella glykogeenilla. Sairailla hevosilla glykogeeni ei hajoakaan normaalisti vaan sitä löytyy lihaksista 1,5-4 kertaa normaalia suurempia määriä. Myös molekyylin rakenne on epänormaali. Epäillään, että genivirheen johdosta varastosokerin tuotanto on häiriintynyt ja siksi solut eivät voi käyttää tätä "viallista polttoainetta" . Ikäänkuin tankkaisi bensa-autoon dieseliä! Hevosen lihakset kärsivät kroonisesta energian puutteesta, josta seuraa lihaskunnon heikkeneminen.


Myös lihassolujen entsyymipitoisuudet poikkeavat normaalista. Entsyymit ovat elimistön "työkaluja", jotka hajottavat tai rakentavat yhdisteitä kudoksissa. EPSM:ssa kreatiniinikinaasiarvo (CK) pysyy korkealla epätavallisen pitkään harjoituksen loputtua. Diagnostiikassa voidaankin mitata entsyymin pitoisuuksia verinäytteestä esim. juoksutuksen jälkeen. Myös ohutneulanäyte antaa viitteitä taudista. Ruotsissa on kuuleman mukaan käytössä DNA -testi. Diagnostiset mahdollisuudet suomessa ovat selvittelyn alla.

EPSM:a sairastavan hevosen ruokinnassa pyritään välttämään hiilihydraatteja, erityisesti nopeasti hajoavia. Viljojen syöttämistä tulee välttää ja lisäenergia suositellaankin annettavan öljyinä ja heinäpelletteinä. Ensiluokkainen korsirehu on tietenkin ruokinnan perusta. Energiasta n. 20-25% tulisi olla peräisin kasviöljyistä, esim. rypsiöljy käy tarkoitukseen hyvin. Määrät ovat hyvin yksilöllisiä, joten asiantuntija-apu ruokintaa suunniteltaessa voi olla viisain ratkaisu.

Lisäksi hevosen tulisi saada liikkua vapaasti, niin paljon kuin mahdollista ja viettää aikaa tallissa niin vähän kuin mahdollista. Hyvä pihatto olisi tällaiselle hevoselle ihanteellisin vaihtoehto. Ratsastus ja muu liikutus ei myöskään ole kiellettyä, mutta hevosta tulee kuntouttaa varovasti. Aktiivisen ratsastuksen voi aloittaa vasta, kun hevonen jaksaa ongelmitta juosta liinassa puoli tuntia.

Tutkimusten mukaan hevoset toipuvat oikealla ruokinnalla ja liikunnalla suhteellisen hyvin. Tauti on kuitenkin perinnöllinen, joten täysin ne eivät koskaan parane, vaan vaativat jatkuvaa tarkkailua ja huolellista hoitoa. EPSM:n ensimmäiset merkit voivat liittyä muuhunkin kuin valmennuksen aloittamiseen. Ja harvemminhan näitä hevosia valmennetaan esim. lämminveriravureiden tapaan. Lannehalvaukset, epänormaalin lyhyt käyntiaskel (erityisesti takajaloissa) sekä muutoinkin oudot lihasjumitukset, haluttomuus liikkua yms. voivat viitata tähän tautiin.

Seuraavana lyhyt lista EPSM:n viittaavista oireista: (Valentine 2000):
- symmetrinen lihaskato, erityisesti takaosassa , lapojen alueella ja ylälinjassa.
- takaosan lihasheikkous
- lihasvapina, erityisesti harjoituksen jälkeen
- haluttomuus peruuttaa
- heikko yleiskunto
- energisyyden puute
- kompastelu
- haluttomuus nostaa jalkoja hoidettaessa
- jäykkä, lyhyt käyntiaskel
- shivers, nivelten lukkiutuminen, kukonaskel
- ähkyn kaltaisia kohtauksia, erityisesti liikunnan jälkeen
- "tying up" , lihasten jumittuminen

Lähteet:
Galusha, T. & Hanika, C. (2000). Equine polysaccharide storage myopathy. Animal disease diagnostic laboratory. Winter 2000 newsletter. (http://www.addl.purdue.edu/newsletters/2000/winter/pesm.shtml)
Valentine, B.A. & Wildenstein M.J. (2000). Draft horses. An owners manual. Rural heritage. USA.

Onko sinulla kokemuksia taudista? Ota yhteyttä hallitukseen sähköpostilla, kuulisimme mielellämme lisää!


Jalkaongelmia ja ongelmajalkoja

Shire kuuluu karvaisine jalkoineen roturyhmään, johon on perinteisesti liitetty erilaisia jalkojen iho-ongelmia. Pahimmillaan hevosemme toki kärsivät erinäisistä, jopa mystisiltä tuntuvista oireista, mutta usein jalat ovat täysin ongelmattomat. Miksi joillakin hevosilla tuntuu olevan ongelmia, toisilla taas ei mitään, on osittain hämärän peitossa. On esitetty, että karvat itsessään aiheuttavat erilaisille pieneliöille oivallisen hautomon, mutta toisaalta monet omistajat ovat huomanneet karvojen likaa hylkivän vaikutuksen. Toisaalta on myös todettu, että karvajalkojen ihon pinta laboratorio-oloissa testattuna elättää vuohispunkkeja, mutta täysiverisen iho ei näille selkärangattomille maistu. Jotain erikoista siis piilee myös sarveisainetta tuottavissa ihon soluissa.

Ravinnolla saattaa olla vaikutusta jalkojen ihon kuntoon. Liika proteiinin näkyy toisten hevosten jalkojen kunnossa, toisilla oireita aiheuttaa liika sokeri tai tärkkelys (sokerin varastomuoto). Toiset ovat herkkiä tuoreelle apilalle, toiset ties mille. Heinän tai laitumen laadulla voi olla vaikutusta - kitukasvuisen laitumen kasvit varastoivat tärkkelystä tehokkaasti ja lisäksi tuottavat erilaisia mahdollisesti haitallisia yhdisteitä selvitäkseen hengissä laitumen ollessa liian kovalla käytöllä.

Vuohispunkki (Chorioptes bovis) aiheuttaa hevoselle kovaa kutinaa ja ilmenee jalkojen jäytämisenä, tömistelynä ja hankaamisena. Punkki on mikroskooppisen pieni hämähäkkieläin, joka kaivaa käytäviä säärten alueelle ja erityisesti ruununrajaan. Käytävät täyttyvät punkkien eritteestä, joka aiheuttaa ärsytystä. Diagnosointi on hankalaa, koska ainoastaan biopsia osuessaan sopivaan kohtaan paljastaa syöpäläisen, pelkkä raapenäyte harvoin antaa luotettavan tuloksen. Biopsian ottaminen talliolosuhteissa mahdollisesti jaloistaan kipeältä hevoselta on myös haasteellista. Monesti punkkia hoidetaankin oireiden perusteella ja varmuuden vuoksi. Punkin elinkierto munasta aikuiseksi kestää 2-3 viikkoa, joten hoitojen tulee olla pitkäkestoisia. Munat säilyvät tallin nurkissa ja kuivikkeissa tartuntakykyisinä, joten myös tallin ja varusteiden desinfioiminen voi olla paikallaan. Myös tallikavereiden käsittely voi olla viisasta. Hoitoja on monia ja niistä on paljon kokemuksia. Punkki on yleisesti ottaen hankala häätää, joten päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Hyviä tuloksia on saatu mm. Noromectin Pour-on nimisellä valeluliuoksella, jota laitetaan renkaana jalkojen ympärille, sekä selkärangan päälle. Hoito tulee toistaa parin viikon välein vähintään kolmesti. Jotkut herkkäihoisimmat voivat saada ärsytysoireita, joten hevosen reagointia aineelle tulee seurata. Myös yhdistelmä Ivermektiinilääkitys (madotus) ja Frontline -suihke on antanut hyviä tuloksia. Madotusten jälkeen (3x2vkon välein) tupsujen ihoa on hyvä suihkutella viikon välein muutaman viikon ajan. Hoitoja on monia muitakin, lisätietoa löytyy mm. Irish Cop Societyn sivuilta. (http://theirishcobsocietyfinland.palvelee.fi/6).



Ympäristö ja sään vaihtelut aiheuttavat omat haasteensa näiden hevosten pidolle niin Suomessa, kuin rodun kotimaassa Englannissakin. Mutaiset tarhat, sateinen sää ja jatkuva kuraralli saattavat aiheuttaa ongelmia varsinkin hevosille, joilla on jo valmiiksi ärsytystä iholla, kuten vuohispunkkitapauksissa. Lisäksi mikä tahansa ihon pintapuolinenkin vaurio voi aiheuttaa  bakteeri- tai sieni-infektion. Jos oireita ei heti huomata, tai ne muuten pitkittyvät, saattaa iho pintapuolisesti parantua, mutta tulehdus jää muhimaan alempiin kudoksiin ja aiheuttaa sinne side- eli arpikudoksen kasvua. Näin syntyvät ns. makkarajalat, jotka näkyvät erilaisina paksuuntumina varsinkin vuohisten alueella. Iho saattaa näyttää siltä, kuin sen alle olisi tungettu viinirypäleitä tai jopa golfpalloja. Tämä ns. liikaliha on enemmän tai vähemmän pysyvä ongelma, ja aiheuttaa entistä enemmän työtä jalkojen hoitajalle - poimut keräävät likaa ja tulehduksia entistä herkemmin. Yhdysvalloissa puhutaan taudista nimeltään CPL, mutta kokemus on näyttänyt, etteivät oireet välttämättä etene vaan tauti voidaan pysäyttää hyvällä hoidolla. Näiden hevosten jalat tulisikin mahdollisuuksien mukaan suojata liialta kosteudelta tai ainakin huolehtia, etteivät hevoset ympäri vuorokauden seiso jalat märkinä. (www.vetmed.ucdavis.edu/elephantitis/about.html) Hyviä kokemuksia on saatu ainakin Betadine -pesuliuoksen käytöstä jalkoja puhdistettaessa, sekä erilaisista eläinlääkärien määräämistä pesuliuoksista. Erilaisia rasvoja tai salvoja on myös käytetty, joissain tapauksissa myös utaretulehdusten hoidossa käytetyt antibioottituubit voivat olla tehokkaita.

Jokainen hevonen on yksilö ja jokaisen hevosen omistaja tietää parhaiten oman karvajalkansa ongelmat. Joskus vain kokeilemalla ja "kantapään kautta" löytyy tepsivä hoito. Näyttäisi kuitenkin että ongelmat ovat monen tekijän summa, joten olosuhteiden huolellinen kartoitus ja tilanteen tarkka seuraaminen on paikallaan kun ongelmia ilmenee. Ruokavalio, talli- ja tarhaolosuhteet sekä mahdollinen punkkiärsytys kun hoidetaan kuntoon, on tilanne jo varmasti parempi!

Yhdistyksemme jäsenillä on omakohtaisia kokemuksia erilaisten ongelmien kanssa painiskelusta. Keskustelufoorumilla löytyy ketjuja aiheesta, sekä omistajien yhteystiedot. Vertaistuki on aina paikallaan!

Aiheesta lisää:
http://www.safergrass.org/articles/index.html
http://www.gvequine.com/Pages/articles24.php
http://www.completerider.com/pasterndermatitis.htm
http://www.yourveterinaryclinic.com/page7/page19/skin-diseases.html#pastern