Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

Jalostuksen perusperiaatteita  (Anna Pajanen)

 

Useat tammanomistajat kiinnostuvat jossakin vaiheessa varsan kasvattamisesta. Tämän artikkelin avulla yritän selventää mitä termeillä tarkoitetaan ja mitä kasvattajan tulee kasvatustyössään huomioida. Hevosen kasvatus on erittäin pitkäjänteistä työtä; lainaan tässä ystäväni sanoja: "Viisi vuotta kasvatuksessa ei ole mitään - muuta ei tapahdu, kuin että hätäisimmät ehtivät kyllästyä koko touhuun". Kasvatus on lisäksi kallista: kustannukset ovat melkoiset ennenkuin tamma on 11 kuukauden jälkeen varsonut ja varsa on hoidettu vieroitusikään asti. Mitään takeita ei edes ole, että varsan saa pienenä myytyä, vaan pitää varautua pitämään varsa aina nuoreksi hevoseksi asti.

 

Kasvatus on harrastus - yleensä ei elinkeino

Varsasta saatu hinta kattaa harvoin syntyneitä kustannuksia. Kasvatuksesta haaveilevan tulee siis hyväksyä se, ettei varsoja voi teettää tienestiksi, vaan että kasvatus on harrastus, joka maksaa. Myydystä varsasta voi saada osan aiheutuneista kustannuksista takaisin, mutta yleensä kasvattaja ei taloudellisesti hyödy tästä harrastuksestaan. Kuluja muodostuu tamman ylläpidosta (oli se tiine tai ei, ei siis ole lisämaksu), astutus- ja varsamaksusta, tamman ja varsan terveydenhoidosta (madotus, hampaidenhoito, rokotus ja kavionhoito), varsan ruokinnasta, sekä varsan rekisteröinnistä ja mahdollisesta koulutuksesta / näyttelyissä käyttämisestä.

 

 

 

Kasvatus: eläinmäärän lisäämistä vai jalostusta?

 

Tammanomistajalla on täysi oikeus itse päättää käyttääkö omaa tammaansa siitokseen ja minkä oriin tammalleen valitsee. Jos kasvattaja kuitenkin aikoo varsan jossakin vaiheessa myydä, tulee huomioida ostajien tarpeet: Ostajat haluavat hyvärakenteisia, terveitä, hyväluonteisia ja käyttötarkoitukseensa sopivia eläimiä. Kun kasvattajalla on tällaiset päämäärät omalle toiminnalleen, voidaan puhua jalostuksesta. Jos kasvattajan päämääränä on vain saada jälkeläinen tamman tai isäehdokkaan ominaisuuksista tai laadusta riippumatta, on todellisena tavoitteena ainoastaan eläinmäärän lisääminen.  Jos kasvattajan tavoitteena on rodun laadun kohottaminen, tulee sekä tamman että oriin ominaisuudet huomioida astutuspäätöstä tehdessä.

 

 

 

Jalostus: Hyvien valintaa ja huonojen karsintaa

Yksinkertaisimmillaan jalostus on pyrkimystä saada seuraava sukupolvi edellistä paremmaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että siitokseen valitaan parhaimmat mahdolliset yksilöt ja ne yksilöt jotka eivät laadultaan vastaa tavoitteita, karsitaan pois. Hevosten polveutuminen, omat ominaisuudet (verrattuna esim. rotumääritelmään) ja mahdolliset jälkeläiset ovat ne kriteerit, joiden perusteella arvioidaan hevosen soveltuvuutta jalostuseläimeksi. Näiden ominaisuuksien arviointia ja kirjaamista varten pidetään rotujen kantakirjoja, joita ylläpitävät maasta riippuen keskusjärjestöt tai rotuyhdistykset. Minimivaatimuksena voidaan pitää, että jalostuseläimet polveutuvat kantakirjaeläimistä ja tavoitteena on myös, että mahdollisimman moni tamma olisi kantakirjassa, jolloin myös niille on tehty jalostusarvostelu. Suomessa kantakirjojen ylläpitäjänä toimii keskusjärjestö  Suomen Hippos. Kantakirja on jalostuseläinten oma "rekisteri", jonne pääsevät vain vaatimukset täyttävät yksilöt. Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, on käytössä lisäksi luokitus, eläinten laadun perusteella. Lähes kaikki tammat pääsevät kantakirjaan ja ne sijoitetaan laatuluokkiin I-III niiden saamien pisteiden perusteella. Sen sijaan oriiden kohdalla suoritetaan kova karsinta - vain kaikilta ominaisuuksiltaan riittävän hyvät oriit hyväksytään jalostukseen.

 

Clydesdale- ja Shirerotuja, joiden kantakirjaa ei ole Suomessa

Kantakirjauksen tarkoituksena on saada informaatiota sekä yksilöistä, että koko maan populaatiosta ja niiden tasosta. Rodut, joiden kantakirjaa ei maassamme ole avattu (lähinnä eläinmäärän pienuuden takia) , jäävät tämän järjestelmän ulkopuolelle. Sen, joka kasvattaa tällaisen rodun edustajia, tulee toimia kaukonäköisesti. Kun eläimille ei maassamme tehdä jalostusarvostelua, se tulisi hakea kullekin eläimelle sellaisesta maasta, jossa on rodun kantakirja. Lisäksi siitokseen tulee käyttää vain jossakin muussa maassa kantakirjattua oritta.

Mikäli tulevaisuudessa eläinten määrä lisääntyy niin suureksi, että oma kantakirja voidaan avata (edellyttää keskusjärjestöltä siinä tapauksessa esimerkiksi tuomareiden kouluttamista kyseisen rodun arvosteluun), voidaan kantakirjaan hyväksyä vain polveutumisehdot täyttäviä hevosia. Mikäli Suomessa syntyy varsa, jonka isä on kantakirjattu jossakin muussa maassa, tultaneen tällaista varsaa käsittelemään kuten hyväksytyn isän jälkeläistä. Tämä tarkoittaa toisaalta myös sitä, että jos kasvattaa varsoja astuttaen tamman puhdasrotuisella oriilla, jota ei missään ole hyväksytty jalostukseen, ei syntynyttä varsaa voi tulevaisuudessa hyväksyä kantakirjaan.

 

Rotuyhdistyksen merkitys

Rotuyhdistys on erittäin tärkeässä asemassa kasvatusneuvonnan suhteen, erityisesti kun ei ole "virallisessa" asemassa maassamme. On tärkeää informoida tammanomistajia mahdollisuuksista esittää tammoja ja nuoria eläimiä vaikkapa harjoitusnäyttelyissä tai ulkomailla eri tilaisuuksissa. Harjoitusnäyttelyissä ei tuomari välttämättä pysty antamaan rotumääritelmän mukaista arvostelua, mutta kylläkin rakenteellisen arvion hevosesta rodusta riippumatta. Rotuyhdistys voi myös järjestää oman näyttelyn, johon kutsutaan ulkomainen tuomari antamaan arvioita hevosista. Muutkin rotuyhdistykset järjestävät vuosittain omia rotunäyttelyitä ja kasvattajat arvostavat suuresti näitä ulkomaisten (alkuperämaan) tuomareiden antamia arvioita. Niitä pidetään vähintään yhtä tärkeänä kuin kantakirjalautakunnan antamia arvioita.

 

Rotuyhdistyksen pitää myös aktiivisesti ajaa asiaa, kun yksilömäärä on niin suuri, että kantakirjan avaaminen rodulle on perusteltua.